Turkoosin meren maailmassa

Monastriki Sifnoksella

Toukokuun lopulla teimme viikon reissun Kreikan lämpöön siskoni Soinnun ja hänen ystävänsä Natachan kanssa. Tapasimme toisemme Ateenassa, jossa vietimme pari yötä, minkä jälkeen suuntasimme kohti saaria. Jännitystä ei puuttunut reissun alkumetreiltä, sillä Kreikassa oli juuri silloin julkisen liikenteen lakko, joka vaikutti myös lentoihin. Lentoni Zürichistä oli määrä lähteä keskiviikkoiltana ja vielä tiistaina yhtiön kaikki lennot olivat peruttuja... Lopulta lentoni oli vain muutaman tunnin myöhässä ja pääsin matkaan suunnitellusti. Lakko sotki suunnitelmiamme kuitenkin hieman, sillä lautat saarille eivät kulkeneet, ja lopulta päädyimme varaamaan perjantaille lennot Ateenasta Milokselle. Tämä olikin oiva ratkaisu – matka taittui huomattavasti nopeammin ja myös halvemmalla.

Ateenassa yövyimme aivan ihanassa Airbnb-asunnossa lähellä Petralonan metroasemaa. Asunto oli todella viihtyisä ja mukavasti laitettu, ja host-pariskunta hyvin avulias. Ensimmäisenä kokonaisena päivänämme eli torstaina satoi aivan kaatamalla ja emme voineet kuin nauraa tarpoessamme litimärkinä tuulitakeissa pitkin Ateenan katuja – kuvitelmat eivät ihan olleet vastanneet todellisuutta helteisestä aurinkolomasta... 😅 Onneksemme sattui sopivasti olemaan kansainvälinen museopäivä ja kaikkiin museoihin oli vapaa pääsy. Vierailimme Akropolis-museossa ja kiertelimme vanhoilla raunioilla. Myös ensimmäinen kreikkalainen salaatti tuli testattua, ja tietenkin jäätelöä kurjasta säästä huolimatta 😄

Ateenan kujilla

Perjantaiaamu valkeni onneksi aurinkoisena, sillä suunnitelmamme oli kiivetä Akropolis-kukkulalle Parthenon-temppeliä ihastelemaan. Helle oli houkutellut muutaman muunkin turistin hotelleistaan, ja kukkulalla oli varsinainen tungos. Saatoimme vain kuvitella, millaista siellä mahtaa olla kiivaimman sesongin aikaan myöhemmin kesällä.. Huh! 



Pakollisten turistinähtävyyksien tutkailun jälkeen olikin jo aika suunnata kohti lentokenttää ja saaria. Jostain kumman syystä lippuumme kuului lounge 😃



Miloksella majoituimme Aphrodite-nimiseen hostelliin Adamantaksen kylään. Ja kyllä – kaikki oli aivan kuin kuvissa: valkoiset talot sinisine kupoleineen ja ikkunalautoineen, turkoosina välkkyvä meri, pinkkeinä kukkivat pensaat. Kulkukissoja kierteli siellä täällä ja ihmiset olivat äärettömän ystävällisiä. Sesonki oli vasta alkamassa mutta tuntui, että ensimmäisten turistien ilmaantuminen todella ilahdutti ihmisiä. Osuimmekin juuri täydelliseen aikaan saarille – säät eivät olleet vielä tukahduttavan kuumat eikä turisteja ei ollut kovin paljoa mutta ravintolat ynnä muut olivat jo kuitenkin auki.


Hostellimme Aphrodite – suosittelemme! Maksoimme vain 26 euroa kolmelta hengeltä per yö, mikä oli todella vähän. Uteliaisuudesta tutkimme, että heinäkuussa saa maksaa ainakin kolminkertaisesti...

 
Ensimmäinen illallinen Miloksella

Lauantaiaamuna vuokrasimme pyörät (10 euroa/kpl) ja lähdimme pyöräretkelle ympäri saarta. Ylämäkiä riitti! Olimme aivan poikki päivän lopussa mutta kylläpä oli hauskaa. Suosittelen ehdottomasti pyörien vuokrausta, loistava tapa kokea saari. Kävimme käsittämättömän kauniilla Sarakiniko-rannalla, pienessä kalastajakylässä, etsimässä katakombeja ja useassa pikkukylässä. Reissun lempipäivä!


Upea Sarakinikon ranta

Sunnuntaina pakkasimme jälleen reppumme ja matkasimme lautalla Sifnos-saarelle, jossa olimme lukeneet olevan mainioita patikointimahdollisuuksia. Lautta rantautui Kamareksen kylään, josta otimme sitten bussin läheiseen Apolloniaan. Sunnuntai-iltana nousi myrsky ja saimme vetää pitkät housut jalkaan lähtiessämme illalliselle. Apollonia oli todella viehättävä! Maanantaina pääsimme sitten tekemään odottamamme patikointiretken helteisessä säässä. Onneksi tuuli vilvoitti mukavasti ja olimme muistaneet ottaa riittävästi vettä mukaan matkaan.


 

Apollonian "pääkatu" 😄

Hurjan hyvää lammas-souvlakia!

 
Maanantain raskaan patikoinnin palkinto: huimat näkymät, ihanassa meressä uintia.

Maanantai-iltana otimme bussin takaisin Kamaresiin, jossa yövyimme jälleen yhdessä mukavassa hostellissa. Tiistaina teimme lyhyen kävelyretken ja ihan vain olimme nauttien lomafiiliksestä ennen kuin iltapäivällä matkasimme lautalla takaisin Milokselle. Keskiviikkona lensimme takaisin Ateenaan, mutta ennen lähtöä ehdin syödä vielä yhden elämäni parhaista jätskeistä (kinuskijuustokakku-suklaa-oreokeksi 😜) ja pulahtaa viimeisen kerran ihanaan turkoosiin mereen.


Adamantaksen satama

Kaikki loppuu aikanaan, ja Ateenassa kävimme viimeisen illan kunniaksi oikein kunnolla syömässä ravintolassa. Seuraavana aamuna lentomme takaisin Sveitsiin lähtivät hurjan aikaisin, joten kovin paljoa emme ehtineet nukkua sinä yönä. Selviydyimme kuitenkin lentokentälle kunniakkaasti, kun lakkokaan ei enää vaivannut. Pian taas istuin pilvien yllä – tänä keväänä melkoisen tutuksi tullut näkymä. Kokonaisuudessaan reissumme oli kyllä erityisen onnistunut! Teimme ja näimme monenlaista unohtumatonta.

Toukokuun ihanat vieraat (osa I)

Toukokuussa sain monia ihania vieraita Suomesta kylään. Heti Berliinin vappureissun jälkeen ystäväni Kerttu tuli melkein koko viikoksi kylään, ja seuraavaksi viikonlopuksi saapui Pauliina. Molempien kanssa retkeiltiin, kokkailtiin, tutustuttiin Zürichin keskustaan ja hengailtiin vain. Kertun kanssa patikoimme jo tutussa Sihlwaldissa ja sen läheisillä peltoreiteillä – meille sattui sadejakson keskelle aivan ihana aurinkoinen päivä. Luonto oli käsittämättömän vehreä täydessä loppukevään voimassaan, ja vihreän eri sävyjen määrä oli mykistävä. Muratit päällystivät puiden runkoja ja maa oli kuin päällystetty pehmeällä vihreällä matolla. Välillä oli pakko vain pysähtyä ja katsella hiljaa.



Pauliinan kanssa matkasimme junalla vähän pidemmälle Zürichistä pieneen Waldin kylään. Pauliina toivoi alppinäkymiä ja näköaloja, ja niitä tosiaan saimme. Olin katsonut kartasta, että juna-asemalta pitäisi lähteä monenlaisia reittejä, mutten ollut tutkinut asiaa tarkemmin. No, ylämäkeä ainakin riitti 😅  Aurinko paahtoi täydellä loistollaan ja reitit kulkivat pääosin pelloilla eivätkä metsien suojassa, ja omaksi kohtalokseni koitui perinteinen suomalainen "eihän tähän aikaan nyt vielä voi palaa" -asenne. Nyt on jo kaunis rusketus olkapäissä! Käveltyämme jonkin aikaa selkeästi merkityillä poluilla ja isommilla teillä viitta näytti osoittavan suoraan sähkopaimenella aidatulle lehmien laitumelle. Aikamme pohdimme, mahtaako tässä olla nyt jokin virhe ja pitäisikö kääntyä takaisin, mutta hetken kuluttua pellolta ajoi reittiä toiseen suuntaan maastopyöräilijä, joten uskaltauduimme avaamaan sähkölangan ja jatkamaan laitumen poikki. Tämä on jotain, mikä ei käsittääkseni Suomessa tule kuuloonkaan... Saati sitten se, että pienen matkan käveltyämme meille valkeni, että laidun ei tosiaankaan ollut tyhjä, vaan siellä oli silläkin hetkellä lehmiä! Minä tietenkin innostuin suuresti ja rapsuttelin lehmiä niin iloisena 😄  Jotenkin hurjalta silti tuntuu, että kuka vain kulkija liikkuu lehmien seassa – molempien osapuolten silmin. Uteliaat, valtavat lehmät voivat olla pelottavia, jos niitä ei tunne, ja kai joku voisi jotakin ikävääkin niille tehdä. No, onneksi lypsykarjahan on käytännössä aina säyseää ja toivon mukaan ihmiset ajattelevaisia. Myöhemmin kuulin, että tämä lehmien seassa tepastelu on ihan yleistä Sveitsissä ja kai myös lähimaissa, kuten Ranskassa.




Pauliinan kanssa söimme myös perinteistä sveitsiläistä raclettea – ensin ravintolassa ja sitten vielä kotona 😄


Itsetehtyä pitsaa ja ravintolan Flammkuchenia sekä raclettea.


Herkkuaamiaista (ruisleipää!) ja itsetehtyä raclettea. Meillä on vain minipannu, jossa pystyy ainoastaan sulattamaan juuston, joten päädyimme valmistamaan muut ainekset valmiiksi tavallisessa pannussa.

Entäpä opintoni? Toukokuun ajan minulla on ollut Leitsymptome-niminen kurssi, jonka ideana on valmistaa opiskelijoita kesäkuun lopussa olevaan isoon suulliseen tenttiin. Kurssilla on joka viikko jokin teema, kuten alopesia (karvattomuus), PU/PD (eläin pissaa ja juo liiallisesti) tai tuki- ja liikuntaelinten ongelma, ja aiheeseen liittyen on luentoja sekä caseja (potilastapauksia), joita työstetään ensin itsekseen ja sitten käydään läpi yhdessä opettajien kanssa. Hyödyllistä kertausta! Täytyy kuitenkin myöntää, että opintojen suhteen toukokuu on tarkoituksellisesti ollut minulle lähinnä hengähdystauko, enkä kovin kurinalaisesti ole läpikäynyt caseja. Olen myös rinnalla opiskellut Suomen tuotantoeläinjuttuja, joista olen kevään mittaan jäänyt paitsi. Tuntuu, että on niin paljon opittavaa... No, hiljalleen 😊

 

 Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Zürichsee näyttää ihan oikeasti juuri näin turkoosilta ja kirkkaalta.