Toukokuun ihanat vieraat (osa I)


Toukokuussa sain monia ihania vieraita Suomesta kylään. Heti Berliinin vappureissun jälkeen ystäväni Kerttu tuli melkein koko viikoksi kylään, ja seuraavaksi viikonlopuksi saapui Pauliina. Molempien kanssa retkeiltiin, kokkailtiin, tutustuttiin Zürichin keskustaan ja hengailtiin vain. Kertun kanssa patikoimme jo tutussa Sihlwaldissa ja sen läheisillä peltoreiteillä – meille sattui sadejakson keskelle aivan ihana aurinkoinen päivä. Luonto oli käsittämättömän vehreä täydessä loppukevään voimassaan, ja vihreän eri sävyjen määrä oli mykistävä. Muratit päällystivät puiden runkoja ja maa oli kuin päällystetty pehmeällä vihreällä matolla. Välillä oli pakko vain pysähtyä ja katsella hiljaa.



Pauliinan kanssa matkasimme junalla vähän pidemmälle Zürichistä pieneen Waldin kylään. Pauliina toivoi alppinäkymiä ja näköaloja, ja niitä tosiaan saimme. Olin katsonut kartasta, että juna-asemalta pitäisi lähteä monenlaisia reittejä, mutten ollut tutkinut asiaa tarkemmin. No, ylämäkeä ainakin riitti 😅  Aurinko paahtoi täydellä loistollaan ja reitit kulkivat pääosin pelloilla eivätkä metsien suojassa, ja omaksi kohtalokseni koitui perinteinen suomalainen "eihän tähän aikaan nyt vielä voi palaa" -asenne. Nyt on jo kaunis rusketus olkapäissä! Käveltyämme jonkin aikaa selkeästi merkityillä poluilla ja isommilla teillä viitta näytti osoittavan suoraan sähkopaimenella aidatulle lehmien laitumelle. Aikamme pohdimme, mahtaako tässä olla nyt jokin virhe ja pitäisikö kääntyä takaisin, mutta hetken kuluttua pellolta ajoi reittiä toiseen suuntaan maastopyöräilijä, joten uskaltauduimme avaamaan sähkölangan ja jatkamaan laitumen poikki. Tämä on jotain, mikä ei käsittääkseni Suomessa tule kuuloonkaan... Saati sitten se, että pienen matkan käveltyämme meille valkeni, että laidun ei tosiaankaan ollut tyhjä, vaan siellä oli silläkin hetkellä lehmiä! Minä tietenkin innostuin suuresti ja rapsuttelin lehmiä niin iloisena 😄  Jotenkin hurjalta silti tuntuu, että kuka vain kulkija liikkuu lehmien seassa – molempien osapuolten silmin. Uteliaat, valtavat lehmät voivat olla pelottavia, jos niitä ei tunne, ja kai joku voisi jotakin ikävääkin niille tehdä. No, onneksi lypsykarjahan on käytännössä aina säyseää ja toivon mukaan ihmiset ajattelevaisia. Myöhemmin kuulin, että tämä lehmien seassa tepastelu on ihan yleistä Sveitsissä ja kai myös lähimaissa, kuten Ranskassa.




Pauliinan kanssa söimme myös perinteistä sveitsiläistä raclettea – ensin ravintolassa ja sitten vielä kotona 😄


Itsetehtyä pitsaa ja ravintolan Flammkuchenia sekä raclettea.


Herkkuaamiaista (ruisleipää!) ja itsetehtyä raclettea. Meillä on vain minipannu, jossa pystyy ainoastaan sulattamaan juuston, joten päädyimme valmistamaan muut ainekset valmiiksi tavallisessa pannussa.

Entäpä opintoni? Toukokuun ajan minulla on ollut Leitsymptome-niminen kurssi, jonka ideana on valmistaa opiskelijoita kesäkuun lopussa olevaan isoon suulliseen tenttiin. Kurssilla on joka viikko jokin teema, kuten alopesia (karvattomuus), PU/PD (eläin pissaa ja juo liiallisesti) tai tuki- ja liikuntaelinten ongelma, ja aiheeseen liittyen on luentoja sekä caseja (potilastapauksia), joita työstetään ensin itsekseen ja sitten käydään läpi yhdessä opettajien kanssa. Hyödyllistä kertausta! Täytyy kuitenkin myöntää, että opintojen suhteen toukokuu on tarkoituksellisesti ollut minulle lähinnä hengähdystauko, enkä kovin kurinalaisesti ole läpikäynyt caseja. Olen myös rinnalla opiskellut Suomen tuotantoeläinjuttuja, joista olen kevään mittaan jäänyt paitsi. Tuntuu, että on niin paljon opittavaa... No, hiljalleen 😊

 
 Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Zürichsee näyttää ihan oikeasti juuri näin turkoosilta ja kirkkaalta.

  • rss
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Twitter
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Share this on Technorati
  • Post this to Myspace
  • Share this on Blinklist
  • Submit this to DesignFloat

0 kommenttia:

Lähetä kommentti