Alku



Hallo! Tervetuloa seuraamaan opiskelijavaihtoani Sveitsissä! Olen 22-vuotias neljännen vuoden eläinlääkiksen opiskelija ja vietän seuraavat viisi kuukautta Zürichissä.

Sanotaan, että eläinlääkiksestä ei kannata lähteä vaihtoon. Se on liian vaikeaa. Se on liian monimutkaista. Se on ylipäätään typerä idea, kun tarkoitus olisi seitsemänkymmenen vuosikurssilaisen tahdissa viilettää tismalleen identtistä tutkintoputkea kuusi vuotta, ja sen jälkeen putkahtaa ulos valmiina eläinlääkärinä. Mikä on siis luonnollinen reaktio tähän vastarintaan? Lähteä, totta kai. Maailmassa täytyy olla tilaa laajenemiselle, eläinlääkiksessäkin. En kai itsekään ollut ihan varma hulluuteni riittävyydestä, kun suunnilleen vuosi sitten menin tapaamaan tiedekuntamme vaihtokoordinaattoria. "Käyn vaan kysymässä", sanoin kaikille. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun tartuin ehdotettuun Zürichin yliopistoon, allekirjoitin hakupaperit ja minut hyväksyttiin vaihto-opiskelijaksi.

Miksi Sveitsi? Haluaisin, että saksan kielen taitoni parantuisi. Olen lukenut aikoinaan koulussa yhdeksän vuoden pitkän saksan, mutta kieli on päässyt tehokkaasti unohtumaan. Lisäksi Zürichin yliopistosta puhuttiin paljon hyvää ja erityisesti eläinlääkiksen tuotantoeläinopetusta kehuttiin erinomaiseksi kokonaisuudeksi. Zürich oli myös yksi niistä harvoista kohteista, joihin voisi lähteä tässä vaiheessa opintoja ja silti palata takaisin kuuluisaan tutkintoputkeen opiskelemaan kavereiden kanssa samaan tahtiin. Kolikon toinen puoli – miksi ehkä ei olisi kannattanut valita Zürichiä? Koska tänne lähteminen vaikuttaa olleen suunnilleen maailman tehokkain keino päästä eroon kaikesta mahdollisesta varallisuudestaan ihan jo niin helposti, että haluaa katon päänsä päälle ja kenties jotain syötävääkin. No mutta, pikkuseikka ;)


Heippa räntäinen Suomi!

Eilen koitti kauan odotettu lähtöpäivä. Ikävää oli jättää koirani Susu (Suppilonakin tunnettu) Suomeen. Kahdeksan vuotta se on kulkenut varjona perässäni, puikkonokka tiukasti polvitaipeessani kiinni, ja nyt yhtäkkiä se onkin poissa. Ja ehkä vielä enemmän, minä olen poissa. Susulla on kaksi tassua ja puolikkaat hermot, ja loput minä rakennan ja lainaan sille pahassa paikassa. Susu kuitenkin saa olla hyvässä hoidossa tutussa paikassa vanhempieni luona, joten kaikki sujuu varmasti hyvin. Myös kaikkien rakkaiden ihmisten hyvästeleminen tuntui vaikealta, mutta onneksi on whatsapit, skypet, facebookit ja, mikä parasta, aika edulliset lennot :)



Lensin eilen Helsingistä Riikaan ja sieltä Zürichiin. Löysin asunnon jo viime vuoden alkusyksystä, kun laitoin sähköpostia paikallisen eläinlääkiksen ainejärjestön listalle, ja sieltä yksi täältä vaihtoon lähtenyt tyttö tarjosi minulle huonettaan. Uudet kämppikseni tulivat minua eilen kentälle vastaan ja menimme yhdessä asunnolle. Olo oli todella tervetullut! Melkein heti saapumisen jälkeen lähdimme toisen kämppikseni kanssa, joka myös on eläinlääkiksessä, ruokkimaan lepakoita kaupungin eläintarhaan ja kokemus oli sarjaa #vaineläinlääkisjutut. Squuezattuja matoja pikkiriikkisille siipieläimille atuloilla yksilöllisesti tarjoiltuna :D

Lepakoiden ruokkimisen jälkeen tein shokeeraavan kauppareissun – olin lukenut ja kuullut, että täällä on kallista mutta silti hinnat järkyttivät. Ne ovat ainakin tuplat Suomeen verrattuna. Huomenna yritän etsiä saksalaisia halpiskauppoja, mutta olen jo henkisesti varautunut viiden kuukauden kaurahiutalediettiin. Onneksi tykkään puurosta, heh. Valuuttana täällä on frangi, jonka kurssi on melkein yksi yhteen euron kanssa, joten hintoja on helppo pyöritellä edestakaisin.

Tänään sunnuntaina söin rauhassa aamiaista ja suuntasin sitten lenkille lähimaisemiin. En olisi voinut olla iloisempi, kun löysin suuren suuren metsäalueen, joka kartan perusteella jatkuu tosi pitkälle. Iltapäivällä kävelin läheiselle juna-asemalle hankkimaan itselleni matkalipun tulevaksi kuukaudeksi  (n. 60€ eli triplahinta Helsinkiin verrattuna) ja adapterin läppärin laturiin. Täällä tosiaan on erilaiset pistorasiatkin kuin muualla Euroopassa. Sää on ollut tänään sateinen mutta on aika lämmin, selkeästi plussan puolella.

Ensimmäiset näkymät Zürichiin ja katunäkymää








Huone ja sen tyytyväinen omistaja :D Koira vain puuttui lenkillä!

Huomenna minulla alkaa parin viikon mittainen saksan kielen intensiivikurssi, jota on päivittäin klo 9-16. Liikaa täällä ei opintopisteitä jaossa ole, sillä tästäkin saa vain kaksi noppaa. Lisäksi olen kuullut, että täällä oikeasti opiskellaan eikä "opiskella", joten on mielenkiintoista nähdä, kuinka selviän opinnoista ja vielä kaikesta saksan kielellä. Kämppikseni kertoi, että heitä aloitti eläinlääkiksessä noin 130 ja nyt nelosvuonna luku on tippunut kuuteenkymppiin. Jos ei toisella yrityksellä pääse tenttejä läpi, on ulkona. Hieman eri meininki kuin meillä Suomessa!

  • rss
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Twitter
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Share this on Technorati
  • Post this to Myspace
  • Share this on Blinklist
  • Submit this to DesignFloat

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aika hurjalle kuulostaa toi koulun meininki.. Onko sulla mitään kursseja englanniksi, vai kaikkiko saksaksi? Varmaan alkuun tuottaa kieli hankaluuksia, mutta koeta olla turhautumatta. Kaikki menee varmasti hyvin. :)

Sirkku kirjoitti...

Kaikki on saksaksi.. Toivon, että Suomen päässä sitten joustetaan tenttimisen yms. kanssa, jos en täällä pääse läpi – että saisin siis suorittaa vastaavat kurssit vain tenteillä, kun käytännön harkat on ollut jo täällä. Mutta uskon, että opiskelu sujuu ihan hyvin! Mun aiheen ryhmässä on vain kahdeksan opiskelijaa, eli ehkä proffalla on aikaa selittää monta kertaa ja hitaasti :D Kiitos tsempistä Emmi!

Shanti kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Shanti kirjoitti...

Kivaa vaihtoa! Itse juuri palasin perjantaina Saksassa - siellä on kaikki halpaa :D Tsemppiä myös kieliopintoihin, mitä nyt olen sveitsiläisiä tavannut niin ei ole ihan helpoin "murre", mutta eiköhän ne yliopistolla puhu Hoch Deutschia...

Sirkku kirjoitti...

Täältä pääsee onneksi aika nopsaan Saksan puolelle :D Kuulemani mukaan ihmiset oikeasti menevät sinne tekemään ostoksia halvemmalla. Joo, yliopistolla pitäisi olla Hoch Deutsch käytössä. Toivottavasti :D Ja kiitos!

Lähetä kommentti